karikilpio

Askeleita kohti globaalista Iso-Veli-valvoo-järjestelmää?

Nykyaika mahdollistaa tehotietokoneineen, kaikenlaisine rekistereineen, sirukortteineen, kulunvalvontalaitteineen ja jalkapantoineen orwellilaisen, globaalisen Iso-Veli-valvoo-järjestelmän. Mihin nykykehitys johtaa ja mihin sillä pyritään?

Mitä merkitsee meillä Suomessa, kun vasemmistolainen liikenneministeri Merja Kyllönen on kutsunut Nokian hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan johtamaan työryhmää, jonka tehtävänä on valmistella autojen GPS-seurannan  käyttöönottoa? ( ks. Paavo Saariranta: ” Bilderberg-Ollila isoveliprojektin johtoon”). Mitä on bilderbergiläisyys?

Nettitietojen mukaan bilderbergiläiset ajavat Suomen ja muiden nationalististen maiden  itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden poistamista ja vallan siirtämistä bilderbergiläisille.
EU on vain virstanpylväs kohti yhden ainoan maailmanhallituksen aikaansaamiseksi. Kysymys lainoppineille, ovatko tällaiset toimet tulkittava maanpetoksellisiksi!?!? Mitätöikö EU-kirjaus uuteen perustuslakiin mahdolliset maanpetossyytteet?

Bilderbergiläisyyden piilotavoitteina ovat nettitietojen mukaan:

  1. uusi kansainvälinen talousjärjestys,
  2. uusi poliittinen järjestys ja
  3. uusi uskonnollinen maailmanjärjestys, joka tähtää kristillisen kirkon tuhoamiseen käyttämällä apunaan tiedoitusvälineitä ja koulutusta.

 

  • Ihmisiä, jotka on kasvatettu kansallismielisyyteen, on enää vaikea uudelleen kouluttaa ajatukseen luovuttaa osa itsenäisyyttään ylikansallisille järjestöille.
  • Bilderberg-järjestön keskeisinä tavoitteina on kansallisen päätösvallan ja taloudellisen itsenäisyyden poistaminen esimerkiksi ylivelkaannuttamalla maa.


Ei bilderbergiläisiä maita - Rothschildien ja Rockefellerin pankkisukujen  valvomattomissa olevia  ja ulkopuolisia maita- ovat Kiina, Venäjä, Iran ja Intia. Globaalissa geopolitiikassa on kaksi suurta ryhmittymää, joiden kesken on suuri sotariski: 

  1. atlantistit eli vanhojen teollisuus- ja pankkiirisukujen, aristokraattien ja korporatiivisen eliitin johtama läntinen sivilisaatio  (USA, Kanada EU, Australia ). 
  2. Nousevan EURAASIAN MAAILMAN-MAHTIMAAT  (=KIINA, INTIA, VENÄJÄ, INDONESIA, IRAN ja KESKI-AASIAN TASAVALLAT).  NIIDEN ULKOPUOLELLA ovat latinalainen Amerikka (esim. USAn valvomattomissa olevat Brasilia ja Venezuela), Afrikka ja Japani. KESKEISTÄ on,  että  ryhmät  1 ja 2 käyvät kiihtyvää kilpaa jäljellä olevista ehtyvistä  energia-, raaka- aine-, vesi- ja viljelysmaa- ym.resursseista. Tämä luo jännitteitä öljymaihin ja Afrikkaan.  Ahneus, niukkuus, väestökasvu, logistiikka ja elintasokilpa  ovat tuon ruutitynnyrin sytykkeinä.

Mainio dokumentti suurpankkien toiminnasta saadaan ”PANKKI MAAILMAN VALTIAANA”. Pankin nimi  on Goldman Sachs, Wall Streetillä. Se oli aiemmin suosittu, mutta nyt vihattu pankki.  Sitä syytetään nyt sisäpiiritiedon hyväksikäytöstä sekä markkinoiden että poliitikkojen manipuloimisesta. Markkinavalvojat epäilevät  suurpankkeja laittomasta juonittelusta markkinakorkojen ohjailemiseksi itselleen edulliseen suuntaan. Tutkintaan osallistuvat viranomaiset mm. USA:sta, Japanista, EU:sta ja Sveitsistä. EU-Suomi on samoin kuin monet maat  samassa velkakierteessä. Maailma on joutunut kansainvälisten pankkiirien orjuuteen ja se näkyy kaikkialla harjoitetussa politiikassa. EU:n sanotaan olevan ensiaskel kohti rahamaailman tavoittelemaa maailmanhallitusta. Uutta maailmanjärjestöä päämääränään pitävä Bilderberg- ryhmä kokoontuu vuosittain salaisiin kokouksiinsa.  Johdossa kaksi pankkiirisukua Rotschildet ja Rockefellerit.  Onko niillä salakytkyt Goldman Sachsiin? Siltä näyttää!  Netistä löytyy paljon lisävalaistusta asiasta kiinnostuneille.

LISÄMAININTOJA GOLDMAN SACHISTA:  Siinä on 1869 pankkia, 35 000 työntekijää 32 maassa.  Ja todennäköisesti luottoluokituslaitokset FITCH  ja STANDARD & POOR’S ovat läheisessä suhteessa siihen. ---POIMINTOJA VIDEOSTA: GOLDMAN SACHIN  pankit ovat kasinokapitalistisia , keinottelukoneita , jotka rikastuttavat globaalisti itseään manipuloimillaan rikollisilla, petoksellisilla huhuilla ja riskeillä . -Välineet ”pankkimaailman neutronipommeja” subprime- tyyppisine huijaushankkeineen.  -Kaikki kelpaa myytäväksi ... Meklarit vampyyreinä! KATSO JA AJATTELE!  GOLDMAN SACHS on ”Frankensteinin hirviö, joka pääsi luojaltaan karkuun” !!! - KREIKAN SANOTAAN OLEVAN SEN UHREJA.  MITKÄ MAAT  OVAT SEURAAVINA? Valvonta on vaikeaa liian nopeiden tietokoneiden ja liiketoimien vuoksi.   MUTTA MIKÄ OSUUS tässä vampyyripelissä on bilderbergiläisillä?

Viisaammat vastatkaa,  onko tämä vain salaliittoteoriaa vai  olemmeko  vääjäämättömästi menossa kohti taloudellista ja orwellilaista ISO-VELI-VALVOO- MAAILMAA?  Valtiot ja niiden kansantaloudet  suurpankkien edessä jo polvillaan!!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän Jouni kuva

Huh. Vaikka on tullut seurattua taloutta vain etäältä ja päätä raapien, on tämä Goldman Sachsin esiintyminen kaikissa yhteyksissä taloudesta puhuttaessa, alkanut herättää epäilyksiä.

Bildenbergin kokoukseen osallistuminen ei kuitenkaan tee henkilöstä pakosti bildenbergläistä, toivottavasti ainakaan ei.

Isoveli-yhteiskuntaa on rakennettu huolellisesti, ja tänään takuulla kaikki mahdollisuudet hyödyntää mitäkin teknillistä seurantajärjestelmää ovat mietintämyssyjen alla kaikissa valvomaan joutuvissa elimissä, kaikissa sivistysvaltioissa.

Juuri hiljan luin artikkelin Kanadassa tapahtuvasta poliisiautojen kameroin tapahtuvasta liikennöivien ajoneuvojen tietokannasta, joka on mitä hyödyllisintä tietoa selvitettäessä vaikkapa pankkiryöstöä.
Voidaan katsoa kaikkien autojen kameroiden näkemät rekisterikilvet tietyltä alueelta, ja lisätutkia niiden taustoja.

Tokihan tällaista tietokantaa voidaan vallassaolijasta riippuen hyödyntää myös vaikkapa puoluekokouksien seurantaan, ketkä ovatkaan käyneet vaikkapa Persujen kokouksissa.

Lainsäädännön pitäisi tähän ottaa kantaa avoimesti. Kun en ole juristi en tiedä mikä tilanne lakikirjassa on. Ja mikä on käytännön tilanne, joskus nämä kaksi saattavat erota toisistaan.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Goldman Sachs on maailman vampyyri.

Näyttää siltä, että emme asu enää missään lintukodossa. Minnekähän ovat Suomenkin miljardit menneet, kun talous vain kurjistuu ja kansallista turvallisuutta vaarannetaan. Kenen hyväksi hallitus oikein toimii?

Kuka uskaltaa sanoa suoraan, mihin EU-kirjaus uuteen perustuslakiin oikein pyrkii? Estetäänkö sillä mahdolliset maanpetossyytteet? Ovatko hallinto-oikeudelliset muotoseikat tulleet EU-kirjauksen suhteen oikein tulkituiksi perustuslainsäätämisjärjestyksessä ja miksi EU-kirjauksella on niin kiire?

Ihmetystä herättää myös se, miksi Kreikkaa ei voida erottaa eurosta ja EU:sta?
Liittyykö se pakkopullamaiseen,hivuttamalla tehtävään liittovaltiohankkeeseen?
Huonot versot leikataan pois muissakin organisaatioissa!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja