karikilpio

Työväenpuolue-kokoomus käänsi taas takkiaaan

Panikoiva  kokoomus ja sen puheenjohtaja Petteri Orpo  yrittävät tarkoitushakuisesti  ennen vaaleja  paikata hallitusaikaisia  sote-ankkojaan ja vanhusten hoidon epäkohtiaan uusin linjauksin.

KOKOOMUS ja Orpo  hylkäävät uudessa sote-mallissaan rakkaan valinnanvapauden ja hallituksessa  sovitun maakuntamallinkin.

Kokoomus esitteli  keskiviikkona  oman kuntapohjaisen sote-mallinsa. Siinä  puolue haluaa, että kunnat vievät soteuudistusta eteenpäin vapaaehtoisten (?)  kuntayhtymien pohjalta. Jotkut ovat ristineet muutoksen vapaavuorelaiseksi ja urbaaniksi sotemalliksi.

Samalla tuuliviiri-kokoomus vesittää  aiemman  tavoitteensa valinnanvapaudesta. Jatkossa palvelujen järjestäjää ja tuottajaa ei eroteltaisi toisistaan. Kuntia ja yritysten sote-keskuksia ei laitettaisi kilpailemaan keskenään.  

HALLITUKSEN eronpyynnön ja sote-uudistuksen ytimestä näyttää olevan vain rippeet jäljellä.
Se ilmenee sekä  kokoomuksen että keskustan  tuoreita  vaalikeskeisiä sote-linjauksia tarkasteltaessa.

SAAS nähdä milloin  panikoiva kokoomus peruu sovitut puheet 0.7  hoitajamitoituksesta vedoten sen kalleuteen?  Takataskussa voi olla vielä muitakin mukinkääntöjä ennen vaaleja.

HEIKKO gallup-menestys on aiheuttanut  työväenpuolue- kokoomukselle   jatkuvia paineita ja linjanmuutoksia.  Oppositiopaikka uhkaa  kykypuolue -kokoomusta pahimmassa skenaariossa.

KUKAPA uskoo enää  kokoomuksen  katteettomiin  ja vaalikeskeisiin ”hoitotakuisiinkaan”.

https://yle.fi/uutiset/3-10701114


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Ovatko nämä nyt sotevaalit vai pääministerivaalit vai ilmastovaalit?
Minkä puolueen vaalitarjouksiin on eniten uskomista, minkä ei?

Onko Rinteestä pääministeriksi? Kenelle uskoisit Suomen päämisteriyden?Mikä olisi toimivin hallituskoostumus? Aika näyttää minne Suomea viedään.

Onko kameleontti-kokoomus yhä suurpääoman sote-asialla, mutta peitetysti? Minnekäs "seepra" pääsisi raidoiltaan ja kaksirattaisuudeltaan: Orpon malli on nyt sulautunut "metropoliitta"-Vapaavuoren city-malliin.

Sekä kokoomus että sdp ajavat maaseudun tyhjentämispolitiikkaa ja vihreät siinä ohessa metsien suojelupolitiikka ja teollisuuden sulkemis- ja kaatopolitiikkaa.

Geenimanipuloitua lihaa ja muita terveydelle vaarallisia, dumping- elintarvikkeita tuodaan muilta mailta vierahilta. Kun ne mukamas saadaan ulkomailta halvemmalla. Mutta laatu ei enää puhu puolestaan. Kun mukamas Suomen hiilijalanjälki saadaan siten maailman parhaaksi. Se on luonnonsuojelun hinta Suomelle. Tähänkö eko-Suomi on menossa?

Miten käy elintarviketyöläisille ja ruuan omavaraisuudelle? Ja tuleville massatyöttömille? Miten nämä ongelmat rahoitetaan, kun vienti ehtyy ja tuotanto on jumissa? Eikä siinä kaikki...EUkin kutsuu ja vaatii taas uutta kolehtia...

Kriisiytynyttä Italiaakin pitää auttaa, kun tulopuolta pitäisi lisätä ja kestävyysvajettakin pitäisi hoitaa mallikkaasti? On siinä seuraavalle hallitukselle päänvaivaa SOTE-ongelmien ja Rinteen kovasti pelkäämän EU-puheenjohtajuuden ohella riittämiin.

Oliko EU/EMU-askel väärä? Missä EU siellä ongelma!

PS. Saa nähdä ovatko apilat ja ruusut samalla kedolla vai punamullataanko hallitusovea vaalien jälkeen? Vai saammeko peräti radikaalin punavihreän kansanrintamahallituksen sylkykupiksemme. Sateenkaarihallitusta taikka sinipunaakaan ei ehkä tarvita - menneisyys pelottaa!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Lyly- Vapaavuoren kuntapohjainen sote-malli puhuttaa. Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo tukee Lylyn ja Vapaavuoren tavoitetta. Demari Lylyllä hyvät suhteet sdp:n puheenjohtaja Rinteeseen ja muuhun sdp-puoluejohtoon: sinipunainen sotemalliko?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/59f7f105-514...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset