karikilpio

Mihin menet Suomen kriminaalipolitiikka?

Meillä Suomessa on selvästi tiettyjä piirejä ja henkilöitä, jotka suosivat rikollisuutta ja yhteiskunnan vastaisuutta.  Onkin kysyttävä, onko tuollainen toiminta isänmaallisuutta ja moraalisesti kestävää vaiko paheksuttavaa?

Rikollisuutta suosiva toiminta tapahtuu virassa  tai poliittisesti  ja tieten tahtoen tarkoituksesti tai välinpitämättömyyttään ja ymmärtämättömyyttään taikka hurskastelevan humanismin valeasuun piiloutuen, mutta  toisaalta  myös tiettyjä hyötyjä ajatellen tai  poliittisin tarkoitusperin ja monin piilomotiivein sekä sekavin lain ja ihmisoikeuksien tulkinnoin.

Tarkoitan  tässä  rikollisuutta tukevilla toiminnoilla  kannanottoja , jotka liittyvät  seksuaalirikollisuuteen (pedofiileihin ja raiskaajiin),  terroritekoihin,  huumerikollisuuteen (poliisitoiminta), rahanpesuun veroparatiiseissa,  lahjontaan ja korruptioon,  kähmintöihin, valkokaulusrikollisuuteen ja ympäristörikollisuuteen (yritykset).  - Luettelo ei ole täydellinen.

Rikollisuutta tukevan toimintaan liittyy monenlaista hurskastelua sekä  moraalisoivaa osapuolta poliittisestikin leimaavaa nimittelyä ja mustamaalausta.  Ääniä yritetään kalastaa jos jonkinlaisilla motiiveilla ja retoriikalla  julkisessa keskustelussa, kun halutaan olla piispaa paavillisempia  ihmisoikeuksien alttarilla.

Kysynkin, mihin menet Suomen kriminaalipolitiikka?   MIssä mättää, ja mitä pitäisi tehdä? Puheet eivät riitä.  Miksi tietyt piirit vaikenevat kyseisistä asioista?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (50 kommenttia)

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Puolueilla ja päättäjillä on nyt näytön paikka, jotta kansalaiset luottaisivat heidän toimiinsa. Mitä pitäisi tehdä näille asioille, jotta voitaisiin sanoa toimittavan mielekkäästi?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kuolemantuomio henkirikoksesta tulisi ottaa pikimmiten käyttöön. Elinkautisen tuomion tulisi olla todella elinkautinen. Näillä uudistuksilla voitaisiin tilannetta parantaa huomattavasti.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Omituinen mielipide, jota mitkään tutkimukset eivät tue. Mooseksen laki kumottiin vuoden 1734 lain astuessa voimaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

"Mooseksen laki kumottiin vuoden 1734 lain astuessa voimaan."

Tuolloin kumottu Erik Pommerilaisen maalaki voitaisiin aivan hyvin palauttaa. Se olisi parempi kuin nykyinen valistushenkinen rikoslainsäädäntö.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #5

Odottaisin rankan mielipiteen tueksi jotain tosiasiapohjaista tukea esimerkiksi tutkimuksista. Kiristoferin maanlait kumottiin 1734 lailla,ei tietenkään edeltäjän.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #6

Tutkimukset myötäilevät usein ajan muotivirtauksia. Rangaistuksen ankaruuskaan ei yksioikoisesti vähennä uusiutuvuutta eikä toimi yleisestävänäkään. On monenlaista kriminaalipoilitiikkaa idästä (Venäjä,Kiina) länteen (USA) ja siltä väliltä. Kustannus(haitat)-hyötytetoinen(edut)- ajattelu lienee yhä vallalla kriminaalipolitiikassa.

Asiassa on otettava myös huomioon niin objektiiviset(tekoon liittyvät) kuin subjektiivisetkin (henkilöön liittyvät) seikat. Puolueilla on myös omat linjansa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #6

"Odottaisin rankan mielipiteen tueksi jotain tosiasiapohjaista tukea esimerkiksi tutkimuksista."

Tosiasiapohjainen tuki löytyy Suomen ja Ruotsin historiasta. Ankarat maanlait ovat omalta osaltaan (luterilaisuuden kanssa) muokanneet ruotsalaista ja suomalaista kansanluonnetta parempaan suuntaan.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #9

Illuusiot eivät tue yhtään mitään, eikä tuossa mitään tosiasiapohjaista ollut. Sekularisoituminen on ohjannut kehitystä enemmän kuin oletettu luterilainen eetos.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #10

Kriminaalipolitiikka on niin pieni ja tuottamattomaksi katsottu osa valtion budjetissa, ettei siihen heru kuin välttämättömäksi katsottu satsausmääräraha valtion taloudessa. Laitkin säädetään ja tuomioitakin minimoidaan, jotta vankiluku pysyisi mahdollisimman pienenä. Toisaalta poliisikin minimoi syytteeseen joutumista. Rikosoikeudessa puhutaan niin sanotuista toimenpiteistäluopumissäännöksistä. Tuomiotkin vaihtelevat eri puolilla Suomea.
Ja vankiloita lakkautetaan...

"Korppi ei korpin nokkaa noki." Pikkurikolliset täyttävät vankilat, EIVÄT suurrikolliset.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #11

Olette te päästäneet asiat siellä Suomessa surkeiksi.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #13

#13. Such is life! Missä paremmin?

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo Vastaus kommenttiin #11

HE 179/2018 lisäisi toteutuessaan sellaisenaan ampuma-aserikoksia. Se määrittelisi useimmat ampuma-aseiden lippaat erityisen vaarallisten aseiden osiksi, joiden hallussapito olisi yleensä ampuma-aserikos. Ampuma-aserikoksesta voisi nykyisen rikoslain mukaan saada kaksi vuotta vankeutta.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #10

MJ#10. Kannattaisiko Suomen jatkaa historiallista Siperia -perinnettä Venäjän kanssa kriminaalipolitiikassa vai olisiko USA:n malli parempi? Ruotsin malli ei ainakaan houkuta.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #12

USA:n mallilla tehdään rikollisia.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #14

#14."USA:n mallilla tehdään rikoksia." - Eikö sitten muiden maiden mallilla tehdä ollenkaan rikoksia? Nulla poena/crimen sine lege! Rikos on laissa määritelty teko!

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #24

RIKOLLISIA, USA:n mallilla tehdään rikollisia.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #30

#30. Lapsus linguae, sorry. Mutta mitä mieltä olet Antti Rinteen (sdp) kannanotoista Oulun tapahtumista? Entä pääministerin?

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/266478-antti-rinn...

Käyttäjän Yhteiskuntajutustelija kuva
Janne Koski Vastaus kommenttiin #12

Singaporen malli on tehokas. Ja se toimii. Rattijuopot, raiskaajat, pahoinpitelijät, varkaat, murtovarkaat ja julkisen omaisuuden turmelijat saavat pitkän kakun lisäksi kepiniskuja takamukselleen ja heidän nimensä sekä kasvonsa julkaistaan lehdissä, että kunnon kansalaiset osaavat väistää ja halveksia heitä. Singaporen rikostilastot ovatkin äärimmäisen matalia.

Japanissa taas on oikea linja vankilaolojen suhteen: vangit suljetaan alle 10 neliön koppeihin, joissa joutuu istumaan lattialla valtaosan päivästä. Lisäksi vankilaan joutumisella häpäisee paitsi itsensä, myös perheensä ja tämän takia vankilaan joutuneen lähiomaiset katkaisevat välit vangittuun lopullisesti säästääkseen kasvonsa.

Singaporen ja Japanin mallit kriminaalipolitiikkaan. Ja elinkautisesta oikea elinkautinen eli vapaaksi vasta ruumispussissa.

Tšekissä seksirikolliset operoidaan tänäkin päivänä kirurgin pöydällä impotenteiksi eunukeiksi, joka on periaatteessa vapaaehtoinen, mutta käytännössä vankilasta poispääsemisen edellytys.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #16

Kiitos kommentista Janne Koski.#16. Singaporen malli tuntuisi ehkä melko asialliselle monen mielestä. Suomi hyssyttelee ilmeisesti liikaa rikollisia. Systeemi pitäisi olla sellainen, ettei se houkuttelisi "onnenonkijoita" paratiisiin. Onko Suomi ja Ruotsi rikollisten Eldorado?

Tsekeillä näyttäisi olevan realistinen tapa seksirikollisiin. Mitenkähän vihervasemmistolaiset vastaisivat tähän malliin?

Miten suhtauduttaisiin historiallisen sanktioon, että rikollinen menettäisi määräajaksi kansalaisluottamuksensa?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #10

Voisin puolestani todeta, että viimeisten reilun 150 vuoden aikana on sekularismi tehnyt tuhojaan Suomessakin.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #32

Voisit tietenkin, mutta tuskinpa muistat vuotta 1868.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #6

Vierailemalla eri maiden vankiloissa voidaan päätellä millä kulttuuritasolla kyseinen maa on. Eli miten maa huolehtii heikompiosaisistaankin.

Mutta mistä johtuu sanonta, että vankilat ovat rikollisuuden korkeakouluja?

Kysymys kuuluu,mitkä olisivat Suomessa kriminaalipoliittisesti parhaimmat yleisestävät ja erityisestävät keinot? Siinä on asian villakoiran ydin talouspoliittis-humanistisesti.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #15

"Mutta mistä johtuu sanonta, että vankilat ovat rikollisuuden korkeakouluja?"

Vankilatuomiot ovat liian lyhyitä. Vankilassa saatetaan käydä oppimassa uusia konnuuksia ja sitten päästään toteuttamaan opittuja taitoja. Vankiloiden turvallisuustaso on Suomessakin niin matala, että niissä pääsevät konkarit opettamaan konnuuksia vasta-alkajille.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #34

"Vankilatuomiot ovat liian lyhyitä."

Ja tämän seurauksena niissä ehtii oppia uusia konnuuksia. Loogista

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #36

Riittävän pitkät tuomiot ehkäisevät tehokkaasti rikosten uusimisen.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Ilmeisesti nämä kuolemantuomion kannattajat tappaisivat vain selvät tapaukset ja syylliseksi todettu lähetettäisiin elinkautiseen siinä tapauksessa, että oikeudelle on jäänyt hienoinen epäilys, että on olemassa äärimmäisen pieni mahdollisuus, että kuitenkin on tuomittu syytön. Mutta ellei mitään epäilystä ole, niin nirri pois sen enempiä miettimättä. Oikeastaan vaikka ilman turhia oikeudenkäyntejä pelkkänä ilmoitusasiana.

He asettuvat näin maailman demokraattisimpien valtioiden kunniakkaaseen rintamaan (tämä perustuu nyt lähinnä Amnesty Internationalin tilastoihin).
Kiina - tiedossa ei ole tarkkoja lukuja mutta Kiinassa arvellaan tapahtuvan edelleen tuhansia teloituksia vuodessa.

Seuraavina ovatkin sitten Iran, Saudi-Arabia, Irak ja Pakistan, joiden osuus Amnestyn laskemista 993 kuolemantuomion täytäntöönpanosta vuonna 2017 oli 84%.

Tuota tilastoa katsellessa voi vain ihmetellä, miksi kuolemantuomion kannattajat eivät suhtaudu islamiin yhtään suopeammin…
Kiina on tietenkin mielenkiintoinen poikkeus tuossa joukossa.

Aikanaan Saudeissa ollessani itävaltalaiset työkaverini menivät käymään perjantaina Riadin torilla, missä näitä julkisia rangaistuksia pantiin toimeen. Yksi erehtyi ottamaan valokuvia. Paikalle tuli poliisi, joka otti kameran ja poisti filmin. Kuten kaveri totesi, pyyntö esitettiin tavalla, josta ymmärsi, että annat joko kameran tai käden ja kameran…

Sinänsä taas amerikkalainen työtoverini totesi, että Riadissa voi tehdä kohtuullisen turvallisin mielin jalokiviostoksia. Väärennettyjen jalokivien myymisestä tuleva rangaistus on sen verran kouriintuntuva, sananmukaisesti.

Eläköön valtiot, joissa rangaistusasteikot ovat kohdallaan.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #17

Asiasta ollaan monta eri mieltä, mutta kyllä kriminaalipolitiikan tulee olla sellaista, ettei se houkutte rikollisia tai muita yhteiskunnanvastaisia piirejä maahan.

Mitä mieltä olet, joidenkin esittämästä sanktiosta pedofiileille ja raiskaajille, että nakki pölkylle ja vesurilla poikki? Vähentäisikö se seksuaalirikollisuutta? Jääkö halu ja himo vaikka seksuaalirikollinen kastroitaisiinkin kuten kerrotaan tietyissä alan piireissä?

Rikosoikeudellisesti yksi elinkautinen sisältää muut elinkautiset tuomion pituudessa. Elinkautinen on virallisesti 12 vuotta, mutta sitä lusitaan keskimäärin 13-14 vuotta. Elinikäinen on siis eri asia kuin elinkautinen.
Jenkeissä osa lusii vielä ruumiskirstussaankin ylipitkää 100-200 vuoden tuomiotaan.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #19

Elinkautinen ei ole virallisesti eikä epävirallisesti 12 vuotta, tuo on lööperiä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #21

MJ.#21. Kuinka niin lööperiä. Kerropa totuutesi!

TÄSSÄ kolme faktaa netistä:

1) Vankeus:Elinkautinen vankeus ja määräaikainen vankeus

https://www.laki24.fi/riri-rangaistukset-vankeus

2) Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä

https://oikeusministerio.fi/rikosoikeudellinen-seu...

3) Wikipedia - Vankeus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vankeus

Kun kerran olet oikeusoppinut kerropa kansalle , kuinka pitkä on niin sanottu pyttytuomio vaaralliselle rikoksentekijälle?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #23

"Suomessa vankeutta voidaan tuomita joko elinkaudeksi tai määräajaksi. Jälkimmäistä tuomitaan aina vähintään 14 vuorokautta ja enimmillään kaksitoista vuotta."

Elinkautista ei mitata vuosissa, ainoastaan määräaikainen mitataan vuosissa.

Määräaikaisen vankeusrangaistuksen vähimmäispituus on 14 päivää ja enimmäispituus 15 vuotta, ei 12 vuotta. Elinkautiselle vankeusrangaistukselle ei ole laissa säädetty enimmäispituutta. Toistaiseksi pisin on ollut 22 vuotta.

Kun vankeusrangaistusta on kulunut vähintään 12 vuotta, voidaan elinkautiseen vankeuteen tuomittu päästää ehdonalaiseen vapauteen. Jos elinkautiseen vankeuteen johtanut rikos on tehty alle 21-vuotiaana, on tämä vähimmäisaika 10 vuotta. Tämän jälkeen elinkautiseen tuomittu voi hakea Helsingin hovioikeudelta ehdonalaiseen vapauteen pääsyä.

"Pyttytuomiota" eli vaarallisen rikoksenuusijan eristämistä ei ole ollut vuosikausiin. Nykyinen maallikoiden käyttämä ilmaisy tarkoittaa määräaikaisen vapausrangaistuksen istumista tuomioistuimen päätöksellä loppuun asti

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #25

#25. MJ. Kiitos valistamisesta! Vanha Kakolakin on jo historiaa...

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #19

"Mitä mieltä olet, joidenkin esittämästä sanktiosta pedofiileille ja raiskaajille, että nakki pölkylle ja vesurilla poikki?"
Tuo olisi kyllä ihan johdonmukaista islamilaisen lain käyttöönottoa. Varkaalta katkaistaan käsi, raiskaajalta jorma. Lapsipornon harrastajalta puhkaistaan silmät jne.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #28

#28.JJ.Hammurapin lain mukaista toimintaa ilmeisestikin. Teekkarivitsinä asiaa ilmaistiin joskus Äpy-lehdessä näin: "Silmä silmästä ja paikka hampaasta."

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #17

"Ilmeisesti nämä kuolemantuomion kannattajat tappaisivat vain selvät tapaukset ja syylliseksi todettu lähetettäisiin elinkautiseen siinä tapauksessa, että oikeudelle on jäänyt hienoinen epäilys, että on olemassa äärimmäisen pieni mahdollisuus, että kuitenkin on tuomittu syytön."

Aika osuva kuvaus minun ajattelusta!

"Mutta ellei mitään epäilystä ole, niin nirri pois sen enempiä miettimättä. Oikeastaan vaikka ilman turhia oikeudenkäyntejä pelkkänä ilmoitusasiana"

Jokainen ansaitsee oikeudenkäynnin. Jokainen kuolemantuomio tulisi vahvistaa TP:n toimesta.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #35

Ihan hyvä ettet ole päässyt toteuttamaan "ajatteluasi", joka hämmästyttävästi muistuttaa islamismia surkeimmillaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #37

Haluan vain oikeusvaltion toteutuvan myös käytännössä!

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #39

Tuolla käsityksellä ei ole oikeusvaltion kanssa mitään tekemistä.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #40

Oikeusvaltioon kuuluu nimenomaan esim. kuolemantuomio murhaan syyllistyneille!

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #41

Ei oikeusvaltioperiaate millään tavalla sisällä kuolemantuomiota.

"Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan, että valtio on organisoitu oikeussäännöksin ja näitä oikeussäännöksiä noudatetaan valtion eri tahojen toiminnassa.

Oikeusvaltioperiaate siis palautuu perustuslain vaatimukseen siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti kaikilla valtion kansalaisilla ja viranomaisilla on velvollisuus noudattaa oikeussääntöjä.

Oikeusvaltioperiaatteen kautta toteutetaan yksilöä suojaavaa menettelyä. Yksilöllä tulee nimittäin olla mahdollisuus vaikuttaa välillisesti häntä koskevien lakien säätämiseen; vaatimus, joka toteutuu kansan vaaleilla valitseman eduskunnan säätäessä lait. Oikeusvaltiossa yksilöä suojataan myös niin, että näitä oikeussääntöjä soveltavat riippumattomat tuomioistuimet."

https://www.minilex.fi/a/mitä-tarkoittaa-oikeusvaltioperiaate

Mooses ja Mooseksen laki eivät kuulu oikeusvaltion eivätkä nykyaikaan. Oudtoa, että kannatat islamismia noinkin selkeästi.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #42

Elettiinkö sitten esim. Isossa Britanniassa vajaa sata vuotta sitten islamismin sääntöjen mukaisesti? Luullakseni vielä sata vuotta sitten Iso Britannia oli kohtuullisen kristitty maa.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #44

Ohhoh, vai sata vuotta sitten...onnellista aikaa, ihmiset kuolivat umpilisäkkeen tulehdukseen, eikä Jeesus auttanut yhtään.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #45

Läksit sivuraiteelle. Ryhdyit haukkumaan tuolloista lääkintäteknologiaa. Tunnustat näin hävinneesi.

USA:ssa lääkintäteknologia ja -tiede ovat hyvin korkealla. Samaan aikaan siellä kuitenkin on mahdollisuus tuomita kuolemaan!

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #46

Sata vuotta sitten, sinä sen lässytyksen aloitit.

USA on kuuluisa kymmenistä syyttömien kuolemantuomioista. Sinä et ole ketään tuominnut tuomioistuimessa, mutta ainahan sitä voi leikkiä kovanaama kommenteissa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #47

Sivuraide jatkuu kohti loppuaan...

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #48

Linkkaisin muutamia tutkimuksia, mutta ne ovat englanniksi. En usko sinun kuitenkaan ymmärtävän, koska Ruotsissa asuvana suomalaisena et todennäköisesti osaa edes ruotsia.

Siinä sinulle sivuraide.

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Esitit hyvin aiheellisen kysymyksen, Kari Kilpiö. Suomessa on hyysitty kriminaaleja vuosikymmeniä. Vankiloista on voinut tehdä huumekauppaa, rangaistukset ovat liian lieviä. Rikoksen tekijän asema on parempi kuin uhrin. Paapojia yhteiskunnan varoin riittää. EU:hun liittymisen myötä on saatu ulkomaalaisia vankeja, raiskaajia, terroristeja ja muita. Vankiloiden olot ovat paremmat kuin monella rehellisellä veronmaksajalla siviilissä.
Maahantunkuetuminen on muuttanu suomaaista yhteiskuntaa rajusti. Median osuus kehityksessä on keskeinen. Yle johtaa suvaitsijoiden ja isänmaan nakertajien kuoroa. Kustannukset yhteiskunnalle ovat hirvittävät, verotilastoissa ei heidän suuresti ylistetty panoksensa suomalaiseen yhteiskuntaan näy millään tavalla. Jos maahanmuuttoa ei olisi, Suomen valtion budjetti olisi tasapainossa eikä uutta velkaa tarvitsisi ottaa. Nyt oma kansa kärsii, kun budjetin säästöt otetaan suomalaisille ja annetaan muukalaisille.
Muukalaisten ns. kotouttaminen on epäonnostunut. Muuttajia ei ensinkään opeteta maan tavoille ja heidän tekemiään rikoksia peitellään ja hyssytellään. Oulun tapaukset kaatuvat ihmisten silmille nyt juuri itsenäisyyspäivän aikaan. Se on suueksi häpeäksi suvaitsevalle ja nukkuvalle hallitusvallalle. Tämä kääntyy raskaasti maahanmuuttoa, lepsua hallitusvaltaa ja saamatonta rikollisten maastapoistamisjärjestelmää vastaan. Kriminaalipolitiikkaankin saattaa tulla terävyyttä. Kansalaisilta ei ole jäänyt huomaamatta, että maamme pitkäaikainen poliisijohto on syytteessä ja käräjillä.
Muutos muhii. Antakaamme sille vauhtia. Kari Kilpiön aloitus on hyväksi avuksi terveen järjen voittamiseksi myös kriminaalipolitiikassa.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Unohtamatta että monet kristilliset lahkot toteuttavat omat "tulkintansa" laeista eivätkä esimerkiksi halua että lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ilmoitetaan poliisille vaan asiat lakaistaan maton alle.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#3. MK.Kiitos.Matilta asiapitoinen ja vakavasti otettava kommentti kriminaalipoliittiseen keskusteluun. Niin maa makaa kuin petaa!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#3.MK. Kuka osaa vastata, oliko Suomen perustuslain vastaista taikka maanpetoksellista, kun Suomi liitettiin ilman kansanäänestystä Euroopan unioniin?? Menettikö Suomi samalla itsenäisyytensä? ARKA pala poliitikoille vastattavaksi!

NÄIN ääripoliittinen Helsinki juhlii Suomen itsenäisyyttä:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/266484-jos-poliis...

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Tulisi alkaa ostaa näitä vankilapalveluja Venäjältä tai vaikkapa ensin Virosta. Sillä pyttytuomiolla olisi ihan eri pelotevaikutus, kuin nykyisellä täysihoidolla.

Toimituksen poiminnat