karikilpio

Timo Soini teki pahan mokan

Suomalaisille on tietoisesti ja harhaanjohtavasti vääristelty, ettei EU:sta voi erota, vaikka EU:n perustuslain  artiklan I-60  mukaan EU-valtio voikin erota: ”Jokainen jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten  mukaisesti päättää erota unionista.”   ja

   2.Kohta. "Jäsenvaltio, joka päättää erota, ilmoittaa aikomuksestaan Euroopan  neuvostolle                                
      jne ...”.

Mihin Timo Soini pyrkii LA. 26.01.2013 HS/A6-lausunnollaan: ”Tähän asti meille on sanottu, ETTEI  EU:sta voi  (mukamas!?) erota, kun siitä ei  ole eroamispykälää...” 
MUTTA onkin  eroamispykälä.  Outoa kerrassaan.


Eikö Timo Soini todella tiedä, että EU:sta voisi erota , taikka tuntemattomasta ja tarkoitushakuisesta syystä -  ehkäpä HS/sinipunaakin mielistellen - pimittää  lausunnollaan Suomen kansalta ja kannattajiltaan tietonsa  unionista eroamisesta.

Tämä ei ole ainakaan populismia. Paha moka Soinilta. Onko Soinilla  ”aukkoja tiedoissa” - tarkoituksellakin  -  tulevaisuutta ajatellen?   Onko tämä sitä perussuomalaisten- pelin politiikkaa?

   - Lähteenä: Sopimus Euroopan Unionin Perustuslaista - ( Ulkoasiainministeriö /Eurooppa-tiedotus,  J-Paino, Helsinki 2005.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Ville Salonen. Sama EU:sta eroamisasia, mutta pitemmän kaavan mukaan. Mutta ihmettelen edellen tuota lauantaista Soinin HS-lausuntositaattia, mihin hän sillä pyrkii vai oliko se HS-toimittajan manipuloima?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Olisi mahdollista,että Timo Soini ei tietäisi, että EU:sta voi erota EU:n perustuslain artiklan 60 mukaisesti? Tunnetustihan Soini ei kuitenkaan halua erota EU:sta, vaan vaatii neuvotteluja Suomelle paremmista EU-ehdoista Britannian pm. Cameronin ja yllätys-yllätys PaavoVäyrysenkin tämänpäiväisen blogiavauksenkin tavoin. EU elää murrosaikaa.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Timo Soini: "Päätavoitteeni on parempi sopimus Suomelle ja Euroopalle sekä kansanäänestys siitä." http://timosoini.fi/

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Seppo Lavikainen: Soinilla on oikeat tavoitteet ajaa sinipunaa vastaan Suomen etuja. Kunnioitettavaa isänmaallisuutta. Mutta vain teot puhuvat puolestaan, eivät puheet. EU-kriittisten maiden ja poliitikkojen tulisi verkostoitua Suomi-luopioita vastaan. Nyt Suomesta on tehty EU:n lypsylehmä EUforiassa.

Sulku miljardivienneille EU:hun! Ei koskaan lamauttaja-sinipunia Suomen johtoon! On virkamieshallituksen aika Suomessa.

Käyttäjän IlpoSuominen kuva
Ilpo Suominen

EU itsekin mainostaa eron helppoutta. Direktiiveistä pääsee halutessaan eroon yhdessä yössä. Suomen perustuslaki ei estä eroamista, eduskunnan enemmistön päätös riittää.

http://www.europarltv.europa.eu/fi/player.aspx?pid...

Matias Härkönen

En muuten ole varma riittääkö? Nythän perustuslaki sanoo, että suomi on eu: n jäsen. Eikös perustuslain muutos vaadi 2/3 enemmistön tai kahden eduskunnan hyväksynnän?

Näin meitä viedään sata nolla.... Tuo lisäys oli täysin tarpeeton ja ainut maa euroopassa joka sen on tehnyt.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Matias Härkönen. "Valta kerran pois annettu tai otettu jää helposti sille tielleen. Niin myös valtion valta tehdä itse oma budjetti.

Suomen oman perustuslain 3 pykälän mukaan "lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiotaloudesta ja PL pykälän 83 mukaan "eduskunta päättää varainhoitovuodeksi kerrallaan valtiontalousarvion, joka julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa. Jos eduskunta ei ole vapaa päättämään valtion talousarviosta, vaan joutuu alistamaan sen EU:n komission ja neuvoston tarkastettavaksi ja joutuu tekemään siihen niiden mahdollisesti vaatimat muutokset, Suomen perustuslakia pitää muuttaa siinä yhteydessä. Sana "päättää" merkitsee, että eduskunta päättää, eikä päättäminen voi olla sitä, että eduskunta ei ole vapaa päättämään. Sen sijaan se on vapaa päättämään siitä,
että se ei ole enää vapaa päättämään.

EU:nlait ovat ensisijaisia - ylempiä siis - kaikkiin Suomen lakeihin nähden. Jos sopimus olisi EU-lainsäädäntöä, se epäilemättä hyväksyttäisiin hallituspuolueiden äänin muuttamatta Suomen perustuslakia. Mutta tämä sopimus EI ole EU:n laki! Sen hyväksymisen perusteeksi ei kelpaa se, että ,että "PL 1 Suomi on Euroopan unionin jäsen". Se on valtioiden välinen sopimus , jolla luovutetaan Suomen perustuslakiin kirjattua eduskunnan budjetttivaltaa EU:lle. (HUOM!) Se on siis ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa ja vaatii perustuslain muuttamisen. Se taas vaatii käytännössä (HUOM!) kahden eduskunnan päätöksen tai viiden kuudesosan enemmistön.

Eipä sitten muuta kuin vain perustuslakia emuttamaan , sanoo Suomen liittovaltioväki!

EMU on federalistinen, poliittinen projekti. Siinä yhteisellä rahalla on valtava ssymbolinen merkitys. Sillä tuhotaan yksi merkittävimmistä kansainvälisen itsenäisyyden symboleista: oma raha. Maailmassa ei ole toista vastaavaa yhteisöä, jossa täysivaltaiset valtiot eivät voisi vaikuttaa rahansa arvoon.

Se, että on otettu käyttöön poliittinen raha, on EMUmunaus, joka ei hevillä kulu pois kollektiivisesta muististamme lhävuosikymmenien aikana.

Esko Seppänen: EMUMUNAUS (sivut 210-211).

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Ilpo Suominen. Suomen on otettava mallia Argentiinasta ja Islannista ja mitätöitävä velat ja jätettävä maksamatta vakuuksettomilla ja katteettomilla bitti-virtuaalijohdannaisilla keinottelevien europankien "haamuuvelat".

-"Finanssiauervaarat" ovat huijanneet untuvikko-sinipunaa Suomen turmioksi.
EU:n sopimusrikkojien velkoja ei pidä maksaa sisäpolitiikkaa rampauttavilla "vientimiljardeilla", vaan ne on rahdattava takaisin Suomen taloutta tervehdyttämään. TÄMÄ löperykätisyys pitää lopettaa. EU on pohjaton rahareikä! Sen ahneus ja rahannälkä kasvaa vain syödessä.

Mutta sinipunan EU-uskovaiset luulevat, että EU-sopimukset ja direktiivit ovat ylivertaisia Suomen perustuslakiin nähden ja pitävät EU:ta isänmaanaan eikä enää Suomea. Suomen juridisessa hierarkiassa perustuslait, muut lait ja asetukset ovat aina sopimusten ja hallinnollisten määräysten ja yleiskirjeiden yläpuolella oppikirjojen mukaan. Miten EU:ssa.

EU:n normihierarkiassa (Teija Tiilikainen: Perustuslaki EU:lle, mitä sisältää EU:n perustuslaillinen sopimus?/Eurooppa-tiedoitus/UM/183/2004)

Ylimpänä on 1. Perustuslaillinen sopimus; 2. Lainsäädännön taso; 3. Säädösvallan siirron nojalla annettavat normit ja neljäntenä Täytäntöönpanosäädökset. Sisältö jääkööt itsekunkin tutkittavaksi.(ss.33-35)

Ari Lotvonen

Ahaa, kirjoitus oli sarkasmia, nyt ymmärsin, kun luin kahteen kertaan...?!

Timo Soini on tiennyt, että EU:sta voi erota ja on ollut tietoinen 'eroamispykälästä'. Ja on siitä koko ajan jaksanut kertoa niille jotka häntä ovat kuunnelleet.

Siis Käteinen, Turpiainen yms. Stuppelot ja heidän hännystelijänsä/eurohurmioiset ovat noin väittäneen - ei siis Timo Soini.

Jeps!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Ari Lotvonen. "kirjoitus oli sarkasmia" Tarkoitatko Hesarin vai minun kirjoitusta? Ottamani ote on suoraan 26.1. LA Hesarista/A6 vas.ensimmäinen palsta/ kuvan alareuna , kuvan sanan Timo Soini kohdalla. Sanasta sanaan.

Ari Lotvonen

Sinun kirjoitusta. Luulin sitä ensin väärinymmärrykseksi ja sitten sarkasmiksi.

Mitä olen uutisia seurannut, niin Timo Soini on aina sanonut, että EU:sta voi erota.

Tuo sanamuoto: ”Tähän asti meille on sanottu, ETTEI..." on normaalia puheilmaisua, jossa puhuja asettuu kuulijoidensa keskuuteen.

Sen sijaan, että sanoisi: "”Tähän asti teille on sanottu,..." on kohteliasta käyttää sanaa "meille".

Ja tuon HS:n artikkelin luettuani tajusin heti, että Soini on aina tietänyt "että EU:sta voi erota", mutta muut EU kiimaiset poliitikot ovat toisin kansalle (eli meille/teille) valehdelleet.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Onhan tuo Hesarin kirjoitus hieman outo. Siitä kun äkkilukemalla voisi jäädä siihen käsitykseen ettei Soinilla ole tiedossa EU:sta eroamispykälä. Muistelen jopa kuulleeni Soinin jossain haastattelussa sanoneen ääneen eropykälän olevan sopimukseen kirjattuna. Uskonpa hänen sen tietävän. Onhan hän ollut parlamentissakin.

Kallistun Ari Lotvosen havainnoinnin kannalle Hesarin ja blogikirjoituksen suhteen.

http://www.hs.fi/politiikka/Soini+vaatii+neuvottel...

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Sirpa Abdallah. Luulisi sitaatin olevan aito. Mutta jos HS. onkin Soinin kanssa sopinut asian, mites sitten?

Hesarille asia olisi mieluista, jos saavat Soinin ostettua puolelleen. Hesarihan on tunnetusti Erkon ajoista lähtien kallistunut EU:n puolelle.
Liekö kytköksiä bilderbergiläisyyteenkin ja muihin Isojen Poikien sala-verkostoihin kuten vapaamuurareihinkin. Tutkimattomia ovat yhä herrojen pimeät tiet ja edesvastuut! Korruptoituneisuudesta puhumattakaan.

Veroparatiiseihin pitäisi puuttua kuten EU:n verokomissaari jokin aika uhkasi eli, ne on pantava mustalle listalle. EU:ssa on monta sylttytehdasta euromaiden päänmenoksi. Tutkimista kyllä riittää M.O.T.lle ja muille tutkiville journalisteille ja vaikkapa europolillekin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

"Ny­ky­muo­toi­nen EU ei meil­le käy. Mut­ta en näe EU:ta niin pa­ha­na, jos ky­sees­sä on pelk­kä it­se­näis­ten val­tioi­den ta­lous- ja va­paa­kaup­pa­liit­to", Soi­ni sa­noo."

http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Soini+vaatii+...

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Sirpa Abdallah. Se on ihan kannatettava ja ajettava asia mielestäni myös.
Nykyinen EU:n orjuuttamispolitiikka ja Suomen lypsylehmänä pitäminen ei käy.

Se on vastoin EU:n perustuslain arvoja, tavoitteita, perusperiaatteita sekä artiklojakin. Kannattaa lukea itsekunkin. Katso googlesta EU:n perusperiaatteet jne... Perustuslaissa on tosi ylevät periaatteet, muttei käytännössä. Myös EU:n perusoikeuskirja s.63 /II OSA on hyvä lukea.

Toimituksen poiminnat