*

karikilpio

Jyrätäänkö Suomi väkisin EU:n liittovaltioon?

Ei jyrätä, jos Suomeen masinoidaan kansanäänestys asiasta. Sen tulee olla KYLLÄ/EI liittovaltiolle ja  mahdollisesti vielä  EMUllekin.  Grönlannin , Islannin ja Argentiinan malliin.
EU:ssa vallitsee mahtava demokratiavaje. EMU ja  euro ovat kriisiyttäneet euromaat.

”Laadittiinko  EU:lle perustuslakia suomalaisten päänmenoksi”, kysyy Kimmo Kiljunen kirjassaan ”Euroopan Unionin perustuslaki. Vastaus on myöntävä.  - Unioni  käyttää ylikansallista, keskittävää valtaa, joka vaikuttaa  suoraan EMU/EU- jäsenmaiden  oikeusjärjestykseen ja on niitä sitova riippumatta kansallisesta kannasta.

UNIONISTA EROAMINEN. EU:n perustuslain 60 artiklan mukaan "jokainen jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti erota unionista."  Mutta ei ole säännöstä, että EU voisi erottaa jonkin EU/euromaan omasta toimestaan. "Jäsenmaa, joka päättää erota, ilmoittaa aikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle"... ERO EU:sta on siis mahdollista, vaikka toisin harhautetaan ja valehdellen väitetäänkin julkisuudessa.   Mihin valehtelulla pyritään?      

Britannian pääministeri Cameron kiristää maalleen löyhää sopimusta samalla, kun euroalue miettii yhteistyön ja pakkopaidan tiivistämistä. Cameron puhuu uudesta unionista, joka perustuu viiteen periaatteeseen: kilpailukykyyn, jäsenien erilaisuutta kunnioittavaan joustamiseen, EU-maiden kansallisten itsemääräämis- ja valtaoikeuksien palauttamiseen, kansallisten parlamenttien nykyistä suurempaan rooliin EU/EMUssa sekä oikeudenmukaisuuteen ja parempaan tasavertaisuuteen.  Britannia ei halua olla EU/EMUn sätkynukkena ja tanssitettavana.

Perussuomalaisten Timo Soini kehuu Cameronia: ” Pääministerinä tekisin saman esityksen kuin Cameronkin.”  Eikä siinä kaikki. Keskustajohtaja Juha  Sipilän mielestä Suomen pitää varautua kansanäänestykseen , mikäli unionia muovataan liittovaltiota kohti.  Olen itsekin samaa mieltä heidän kanssaan, mutta  EMU/EU-kiihkoiset federalistit eivät

PELOTTAVA sana federalismi tarkoittaa EU/EMU-vallan keskittämistä eli harvainvaltaa. Siinä se EU-liittovaltio juuri luuraakin. EU ei ole vielä liittovaltio, mutta siihen se on koko ajan muuttumassa  viisiportaisesti hivuttaen. EU:n lainsäädäntö laaditaan suljettujen ovien takana ja lakeja säätävät toimeenpanovallan edustajat  EU:n rahavallan eduksi. Tämä on nykydemokratian tila Euroopassa. Silti  artiklassa 45 puhutaan yhdenvertaisuuden periaatteesta.  Artikla 13:sta ja 15:sta  sanotaan, että euron käyttöön ottaneisiin jäsenmaihin sovelletaan erityismääräyksiä , ja että  EU on varannut itselleen  niiden suhteen yksinomaisen  rahapolitiikan nöyryyttäen perustuslaillaan  EMU-kriisimaiden köyhtyviä veronmaksajia. Virtuaalirahoitus  ja keinottelujohdannaiset sekä sisäinen devalvaatio-deflaatipolitiikkaa lisäarsenaalinaan.  Tämä on sitä EU/EMU- demokratiaa.

MUTTA miten käy demokratian ? Edustuksellista  tai suoraa  demokratiia on toteutettu vain  suvereeneissa valtioissa.  EU- maat ovat etupäässä suvereeneja demokratioita. Osa kuningaskuntiakin. Onko ylikansallisesti enää turvattavissa vallankäytön legimiteetti? Millaista on edustuksellinen, ylikansallinen demokratia?  EU on juuri  esimerkki siitä.  Mutta voiko kansanvaltainen päätöksenteko ylipäätään tavoittaa ylikansallisen tason?  - EI voi , sanoo Esko Seppänen  kirjassaan: Perustuslaki .Nyt? (2002)  
 
    - ” Ei ole ylikansallista valtiollista demokratiaa. On vain kansallista demokratiaa. Kun EU - tai Eurooppa  - ei ole kansa, sitä ei ole mahdollista hallita  kansanvaltaisesti. EU ei siis ole demokraattinen, eikä tälle ylikansalliselle liitolle pidä luovuttaa valtaa sen toiveen varassa, että kun sillä on valtaa, siitä tulee demokraattinen... Joka haluaa demokratiaa, se ei voi kannattaa nyt  tulossa olevaa  perustuslakia. Sitä on syytä vastustaa siitä syystä, ettei  ole olemassa eikä tulemassa EU:n ylikansalista demokratiaa. Emme tunne käsitettä ylikansallinen demokratia  ja kuinka ulottaa kansanvalta ylikansalliselle tasolle?” Hyvin ennustettu jo vuonna 2002.

”Mutta jyrätäänkö meidät” kysyi aikoinaan oikeuskansleri Kauko Sipponen. -EI todellakaan. ”Otetaan pienet neuvoa antavat.” - Suomen perustuslain mukaan meillä voidaan  järjestää vain neuvoa-antava kansanäänestys. Eduskunta on aina lopullinen vallanhaltija ja päättäjä kansan antamalla valtakirjalla. Vain kaksi kertaa on Suomessa otettu neuvoa-antavat. - Kieltolakiäänestyksessä  vuonna 1931 ja toisen kerran vuonna 1994, kun äänestettiin EU:hun liittymisestä.  EU-/euroskeptikot  vaativat federalistien harmiksi eri  EU-maissa kansanäänestyksiä, mutta EU-maanikot ja federalistit tuskin suostuisivat muuhun kuin koko Eurooppaa koskevaan kansanäänestykseen, mutta ei missään tapauksessa riskialttiiseen kansalliseen kansan äänestykseen. Miksihän? Olisiko se sinipunahallituksen menoa?

KANSANÄÄNESTYSTÄ puoltaa kuitenkin monet seikat. Tarvitaan suoraa demokratiaa, joka täydentää edustuksellista järjestelmää ja on oikeudenmukaistakin. Kansanäänestyksellä viritettäisiin poliittinen debatti ja keskustelu avoimeksi  ja läpinäkyväksi, ja se pistäisi puolueet ulos kaapeistaan linjaamaan ”rehtiä käsitystään” EU-menosta.  Se puhistaisi ilmapiiriäkin. Pyrkimyksenä  olisi tehdä EU:n perustuslain mukaisesti päätökset mahdollisimman  avoimesti ja lähellä kansalaisia  ja eri EU-maiden kansallisia arvojakin kunnioittaen eikä sortaen, ja noudattaen samalla EU: n perustuslain kauniita , mutta ainakin nyt toteutumattomia kestävän kehityksen tavoitteita ja arvoja.


VALTA onkin nyt siirtynyt  suurpankeille: rahavalta vastaan hallinto; oligarkia vastaan demokratia.   Muinoin Suurvalta -Rooman velkojien valtaeliitti voitti luokkasodan ja orjuutti  kansan ja toi PImeän Ajan. Pankkihirviö  Goldman Sachs nykyesimerkkinä  USA/EU:ssa.

NÄIN juuri käy ansioituneeen taloustieteilijäja Kansas CItyn yliopiston professorin  Michel Hudsonin historiallisessa kirjoituksessa  Magneetitlehdessä :  ”Velkavankeus
tuhosi Rooman - ja tuhoaa meidätkin, ellei sitä pysäytetä”  . -  ” Rahamaailma on saavuttanut vaikutusvaltaa vakuuttaakseen hallitukset aina katastrofin uhatessa , että talous romahtaa, ”ellei pankkeja pelasteta”.  - Jokainen talous on suunniteltua. Se on perinteisesti ollut hallituksen tehtävä . Jos siitä tehtävästä luovutaan ”vapaiden markkinoiden” hyväksi siirtyy valta pankeille. Talouden aikajana elää lyhyellä tempolla tyrannian, aristokraattisen oligarkian ja demokratian kesken kilpaillen historiassa iske- ja ryöstä -ajatuksella sotien ja valloittaen milloin milläkin keinolla. Nyt EU:ssa  verettömästi juridis- finanssijohdannaisilla  huijaten ja rosvoten.  ”Vapaat markkinat”  on suunniteltu harvainvaltaa hyödyttävällä tavalla niin Wall Streetillä kuin EU;ssakin ja demokratian tappioksi.  On korkea aika panna nämä muita euromaita orjuuttavat huijarit edesvastuuseen tekemisistään. On muutoksen puhurien aika.

(Alkuperäinen artikkeli)
http://www.counterpunch.org/2011/12/02/debt-slavery-%E2%80%93-why-it-des...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Ehdottomasti kansanäänestys pitää järjestää, mikäli Euroopan Unionia muokataan liittovaltioksi. Ei siinä ole kahta sanaa!

Kansanäänestyksellä EU:n liittovaltiosta otettaisiin kantaa siihen, onko Suomi enää halukas jatkamaan EU:N tai myös EMUn jäsenenä ja millä ehdoilla.

Kielteinen kansanäänestyksen tulos asettaisi Suomen tilanteeseen,missä EU:n tai EMUn jäsenyys saattaisi tulla kyseenalaiseksi, varsinkin jos ehdot eivät miellyttäisi suomalaisia. Kysyttävä olisikin, millä ehdoilla Suomi olisi valmis jatkamaan millä ei? Nyt niissä olo on liian kallista ja ylivelkaannuttavaa.

EU:ta kannattava Timo Soini näyttää haluavan LA-Hesarin mukaan EU-äänestyksen vuonna 2015 ja vaatii, että Suomen pitää aloittaa neuvottelut EU-jäsenyysehtojen lieventämiseksi. EU-vastainen kampanja on kaikkialla Euroopassa.

- "Pullon henki on nyt irti, eikä sitä saa millään takaisin. Olemme jo liian suuria netttomaksajia." Soini uskoo , että EU-kriittisten puolueiden tavoitteet yhdenmukaistuvat.

Olen samaa mieltä kuin Soini: "Nykymuotoinen EU ei käy". Se on rahavallan ja Ahneistoeliitin, harvainvaltainen EU. Mutta, "jos kyseessä on(tai tulee) pelkkä itsenäisten valtioiden talous-ja vapaakauppa-alue", niin mikä ettei! EU-perustuslaki on keskitetty ja säädelty vain euroeliittiä varten. Sellaisena se ei kestä pitkään hengissä ja yhteenliittymänä.

Mutta mitkä ovat suurimmat mokat ja virheet, mitkä Suomi päästi läpi suunniteltaessa ja päätettäessä EU:n perustuslaista? EU:sta ero-oikeuden lisäksi mielenkiintoinen on kansalaisaloite EU-maiden kesken: miljoona kansalaisen allekirjoittamalla lainsäädäntöaloitteella voi vaikuttaa EU:n lakeihin. Se jos mikä vaati kansainvälistä yhteishenkeä ja solidaarisuutta.

Ykkösaamussa esitti ek:n puhemies Eero Heinäluoma (sd) valtiomiesmäisiä otteita maltillisella, selkokielisellä ja kokoavalla olemuksellaan. Ilmeisesti hän on korkoa kasvamassa puhemiehenä Niinistön tavoin tulevia presidentinvaaleja ajatellen. Heinäluoman laaja-alaisuus miellytti.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

UNIONISTA EROAMINEN MAHDOLLISTA!(=EU:n Perustuslaki 60 artikla).
Tiesitkö, että"jokainen jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti päättää erota unionista".

Jäsenvaltio, joka päättää erota, ilmoittaa aikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle...

Unohtui mainita että Argentiina mitätöi koko ulkomaanvelkansa sanotussa MH:n artikkelissa. Näin Suomikin olisi sujut veloistaan! Ei EU:n sopimusrikkojille kannata velkojakaan maksaa.

Petri Rautiainen

Eu:hun ja Emuun liityttäessä EU:sta annettiin väärä kuva kansalle ja nyt Suomen valtiolla on miljardien eurojen velat EU:sta, missä on tulevillekin sukupolville maksamista. Tässä meille valehdeltiin pahanpäiväisesti, mitä voi luonnehtia suureksi petokseksi. Tahti on koko ajan vain tullut nopeammaksi, ettei muutkaan EU-maat pysy mukana kehityksessä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Petri Rautiainen. Uhkaus, pelottelu, huijaus ja valehtelu ovat EU:n aivopesu- ja kurissapitokeinoja pitää etenkin euromaiden hallitukset EU:n liekassa.

Mitä meitä hyödyttävät matalat korot, kun jatkuvasti kohoavat lisävelat vievät Suomelta kilpailukyvyn ja investointimahdollisuudet erilaisten vastuiden ja verorasitusten muodossa. Ostovoima heikkenee ja hinnat/kustannukset nousevat,säästöt hupenevat, yritykset ulkoistetaan, työttömyys lisääntyy ja samoin sosialiongelmat. EMU ja euro olivat emämunaus Suomelle. Mutta niistä voi erotakin, elleivät ehdot parane.

Olisi aika katsoa kannattaako Suomen enää kuulua EMUun. Mielestäni Suomen pitäisi tehdä Argentiinan tavoin ja mitätöidä EMU-velat.

ASIATIETOA: suomeksi: Suomen perustuslaki sekä mm. allaolevat:
+ Sopimus Euroopan perustuslaista (Ulkoministeriö/Eurooppa-tiedoitus,J-Paino, HKI 2005
+ Kimmo Kiljunen: Euroopan Unionin Perustuslaki(Ulkoministeriö/Eurooppa-tiedotus, J-Paino Oy 2005
+ Esko Seppänen: EMUMUNAUS , Into Kustannus 2012.
+ Charles Ferguson: Rosvojen valtio, Terra Cognita, 2012.(USA/Wall Street)
+ Teija Tiilikainen: Perustuslaki EU:lle, Eurooppa tietoa 183/2004,J-paino

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

EUROOPAN UNIONISTA voi erota! EU/PL/ARTIKLA 60.

Petri R. Julkisuudessa pimitetään, valehdellaan unionista eroamisesta (EU/PL/artikla 60 :"Jokainen jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti päättää EROTA UNIONISTA" ...."5. Jos unionista eronnut jäsenvaltio hakee uudelleen jäsenyyttä, sen hakemus käsitellään I-58 artiklassa tarkoitetunmenettelyn mukaisesti.

Petri Rautiainen

TUO ON HYVÄ TIETO!

Kannattajat vain puhuvat Suomen sitoutumisesta EU:n sääntöihin siinä vaiheessa, kun se on jäsensopimuksen allekirjoittanut. Joko eivät tiedä itsekään tai yrittävät puhua ympäri.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #11

Petri R. Eiväthän EU-intoilijat voi antaa mitään itselleen vahigollista tietoa EU:hun kielteisesti suhtautuville. = "Asia josta ei voi puhua, on vaiettava." /Wittgenstein= kielipelin/diskurssin isä .

Elämmehän postmodernismin arvovapata aikaa: ei ole mitään pyhää eikä pahaa. Vahvin voittaa maailmassa olemassaolon taistelussa (=darvinismin opein ja ohjein).

Ja "sääli on sairautta" (= natsien tunnuslause). Siksi oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus, demokratia, inhimillisyys, maan etu ja vastuuntunto ovat unohtuneet Hyvien EU/euroveljien, korruptoituneissa verkostopyrkimyksissä.

Silti EU:n "PYHISSÄ ARVOISSA" luetellaan: 2 artikla
"Unionin perustana olevat arvot ovat ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo,oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeuksien kunnioittaminen.Nämä ovat yhteisä arvoja, ja niile on ominaista : moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu ja sukupuolten tasa-arvoisuus.

Unionin tavoitteet
3 artikla.1. Unionin päämääränä on edistää rauhaa, omia arvojaan ja (HUOM!)
kansojensa hyvinvointia (sitä rikotaan). 2. Unioni tarjoaa kansalaisilleen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen , jolla ei ole sisärajoja, sekä sisämarkkinat, joilla kilpailu on vapaata ja vääristymätäntä(?). 3. Unioni pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana on tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus, täystyöllisyyttä(?) ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous(?) sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen. Se edistää tieteelistä ja teknistä kehitystä.

Unioni torjuu sosiaalista syrjäytymistä ja syrjintää sekä edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja sosiaalista suojelua, naisten ja miesten tasa-arvoa, sukupolvien välistä yhteisvastuuta ja lapsen oikeuksien suojelua. Unioni edistää taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta sekä jäsenvaltioiden välistä yhteiisvastuuta.

Unioni kunnioittaa kulttuuriensa ja kieltensä rikkautta ja monimuotoisuutta sekä huolehtii Euroopan kulttuuriperinnön vaalimisesta ja kehittämisestä.

4. Unioni vaalii ja puolustaa arvojaan ja etujaan kansainvälisissä suhteissaan. Se edistää osaltaan rauhaa, turvallisuutta, maapallon kestävää kehitystä,kansojen välistä yhteisvastuuta ja keskinäistä kunnioitusta, vapaata ja oikeudenmukaista kauppaa, köyhyyden poistamista ja ihmisoikeuksien, erityisesti lapsen oikeuksien suojelua, sekä kansainvälisen oikeuden tarkkaa noudattamista(?) ja kehittämistä, etenkin YK:n peruskirjan periaatteiden kunnioittamista.
'
5. Unioni pyrkii tavoitteisiinsa asianmukaisin keinoin unionille täsä perustuslaissa annetun toimivallan mukaisesti.

Perusvapaudet ja syrjintäkielto

1.Uníoni takaa henkilöiden, palvelujen, tavaroiden ja pääomien vapaan liikkuvuuden sekä sijoittumisvapauden alueellaan tämän perustuslain mukaisesti.
2. Kaikki kansalaisuuteen perustuva syrjintä on kielletty tämän perustuslain soveltamisalueella.

5 artikla.1. Unioni kunnioittaa jäsenvaltioiden tasa-arvoa (?)tätä perustuslakia ssovellettaessa sekä niiden kansallista identiteettiä, joka on olennainen osa niiden poliittisia ja valtiosäännön rakenteita, myös alueellisen ja paikallisen itsehallinnon osalta.(?) Se kunnioittaa keskeisiä valtion tehtäviä, erityisesti niitä, joiden tavoitteena on valtion alueellisen koskemattomuuden turvaaminen, yleisen järjestyksen ylläpitäminen sekä kansallisen turvallisuuden takaaminen...2.Vilpittömän
yhteistyön periaatteen mukaisesti unioni ja jäsenvaltiot kunnioittavat ja avustavat toisiaan tästä perustuslaista johtuvia tehtäviä täyttäesään.

EUROOPAN UNIONIN PERUSOIKEUSKIRJA II OSA

UNIONI PERUSTUU ihmisarvon, vapauden yhdenvertaisuuden ja yhteisvastuun jakamattomiin ja yleismaailmallisiin arvoihin, ja se on tietoinen henkisestä ja eettisestä perinnöstään. Se rakentuu kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteille. Se asttaa ihmisen toimintansa keskipisteeksi ottamalla käyttöön unionin kansalaisuuden ja luomalla vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen.

Unioni edistää osaltaan näiden arvojen vaalimista ja kehittämistä kunnioittaen (?)Euroopan kansojen ja perinteiden monimuotoisuutta sekä jäsenvaltioiden kansallista identiteettiä ja niiden tapaa järjestää hallintonsa kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Unioni pyrkii edistämään tasapainoista ja kestävää kehitystä(?) sekä varmistaa henkilöiden,palvelujen,tavaroiden ja pääomien vapaan liikkuvuuden sekä sijoittautumisvapauden....Ihmisarvo on loukkaaamaton.Sitä on kunnioitettava ja suojeltava.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #11

Petri Rautiainen: LISÄTIETO EU-ARVOISTA toisaalla.(Yllä 27.1.2013 21:15)

Luettelomaisesti käytännössä: Raha ja ylivalta ylikansallisesti, paremmuus ja eliitin voitto ja suvereenius muihin EU/EMU-maihin, keinottelu ja sopimusrikkominen, kvartaalitalous, talouden rajaton kasvu, euromaiden alistaminen veronmaksajiksi ja niiden itsemääräämisoikeuksien poisto, laskut ja "syömineen" muiden EU-maiden piikkiin, kerskakulutus eli kulutusjuhlat, kasino- ja keinottelevat finanssipelit; EU/EMU-maiden aivopesu pelotellen,valehdellen, pimittäen ja tekemällä päätökset hivuttamalla manipuloiden muiden EU/EMU-maiden päänmenoksi.

EU-identiteettinä on ahneus, narsismi, darvinismi (vahvin voittaa olemassaolon kamppailussa; ihmisyys katoaa, kun eläinihmiset ovat vallassa); hyötytietoisuusajattelu, arvottomuus (ei ole mitään pahaa eikä pyhää). nietzscheläinen yli-ihmisfilosofia, välinpitämättömyys marginaaliryhmistä ja luusereista; vastuuttomuus, egoismi ( yksilön etu tärkeämpi kuin yhteisön tai maan etu), ympäristöstä tai tulevista sukupolvista piittaamattomuus; mafiamainen talous ja keinottelu ylikansallisesti. (= suurpankit toteuttamassa ja verkostoituneina EU:ssa ym. globaalisti kuten Goldman Sachs).

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Petri Rautiainen. Meille valehdeltiin ja annettiin väärä kuva sekä EU:hun että EMUun liityttäessä. EMUsta ei päästy edes äänestämään. Se oli kansavallanvastainen, mutta EU-eliitin masinoima teko Olisi ollut riski heille ja hallitukselle päästää arvaamattomat suomalaiset äänestämään.

Suuret maat sanelivat ja pienet maat sysättiin sivuraiteell ja kansat pidettiin täysin pimennossa. MUTTA...

Nyt EU:n liittovaltiosta pitää Suomen kyllä paäästä ehdottomasti äänestämään. Kieleteinen äänestystulos asettaisi Suomen tilanteeseen, jossa Unionin/EMUn jäsenyys tulisi kyseenalaiseksi. EU:N perustuslaissa on artikla 60 , Unionista eroaminen:

"jokainen jäsenvaltio voi valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti päättää erota erota unionista". Kansainvälisistä sopimuksista voidaan aina irtisanoutua, jos maa katsoo, ettei ehdot ole enää mieleisiä ja koska alkuperäisiä ehtoja on rikottu.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Erkki Tuomioja ei kiittänyt päivänä, jolloin EU:n tulevaissuuskonventti sai työnsä päätökseen perustuslakiluonnoksen. "Konventin menettelytatapoja ja sisältöä kukaan suomalainen ei voinut hyväksyä." (2003)

Nyt Tuomioja on sitä mieltä, ettei EU estä Iso-Britanniaa eromasta, jos sen asettamat ehdot ovat EU:lle liian kalliit. Mitähän mieltä Tuomioja on nykytilanteesta, kannattaako Suomen olla enää nykyehdoilla ja rasituksilla EU:ssa Ja EMUssa. Se olisi mielenkiintoista tietää em. lausuntojen valossa.Tahtooko hänkin kansaäänestyksen liittovaltioasiassa?

Toisaalta mitähän Suomen presidentti Sauli Niinistö tarkoitti sanoessaan CNN:n haastattelussa : "Olen hyvin huolestunut siitä, mitä tapahtuu ,jos britit sanovat EI EU:lle." Tahtooko Niinistö vai ei kansanäänestystä EU:n liittovaltioasiasta.

Varmat tahtojat ovat jo perussuomalaiset ja keskusta.

Petri Rautiainen

En kannata missään muodossa EU:ta. Olisi suuri helpotus, jos Kataisen hallitus sanottaisiin kokonaan irti tehtävästää. Se ei ole millään tavalla noudattanut Suomen etujen ajamista ja niiden valvomista, päinvastoin. Yrityksiä on yksityistetty, ajettu alas, varoja ohjattu veroparatiiseihin ja valtion päämiehet rosvoavat entistä suurempia summia yritysten voitoista.

Veroparatiiseihin karanneet varat ovat melkoinen tappio Suomen valtiolle. Niitä selitellään tuotannon kannattavuuden heikentymisenä, mutta tuottavat yritykset ovat selvästi voitollisia, mutta eivät maksa kuitenkaan juuri nimeksikään veroja Suomeen.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Petri Rautiainen . "Olisi suuri helpotus, jos Kataisen hallitus sanottaisiin kokonaan irti tehtävästään. Se ei ole millään tavalla noudattnut Suomen etujen ajamista ja niiden valvomista, päinvastoin."

Olen samaa mieltä ja niin ovat monet muutkin. Virkamieshallitus pitäisi perustaa, ettei Suomen alasajo jatkuisi.

Veroparatiisihin jemmatut rahat pitää saada Suomen sisäpolitiikkaa ja tuotantoa palvelemaan. Ja Suomen talouden alasajanut päättäjäjoukko panna edesvastuuseen epäisänmaallisista päätöksistään.

Veronmaksu ja jäsenmaksu EU:n keinottelevan eliitin hyväksi pitää lopettaa.

Vieläköhän Suomesta löytyisi niin suoraselkäistä porukkaa , joka lukisi madonluvut sinipunahallitukselle?

Vaihtoehdot: 1) kansanäänestys ehdottomasti EU:n liittovaltiosta 2) Siihen on liitettävä kysymyjksiä halutaanko olla myös riistävässä EMUssa ja millä ehdoilla 3) Jos kansaäänestys on kielteinen menolle EU:n liittovaltioon, pitää erota ainakin EMUsta ja velkavastuista 4) Äärimahdollisuustena EU:sta eroaminen EU:n perustuslain artikla 60 mukaisesti. 5) Verkostoidutaan muiden EU:hun ja EMUuun kielteisesti suhtautuvien EU/euromaiden kanssa protestiliikkeeksi nykyiselle euromaita epädemokraattisesti ja epäoikeudenmukaisesti alistavaa politiikkaa vastaan. 6) Oikeudelliset toimet
Suomessa ja EU:ssa lamauttavia EUn/EMUn huijaripäättäjiä ja konkurssimaista nykymenoa vastaan. JNE.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Petri Rautiainen.
Suomi NL-karhua pakoon ja EU/EMU-kettujen huijaamaksi!
Kun Suomettunut-Suomi pääsi NL-karhun kainalosta EU:n jäseneksi, se joutui EUforiassan EMU/EU-kettujen petkuttamaksi lypsylehmäksi ja luovutti vapaaehtoisesti itsenäisyytensä ja on nyt korviaan myöten veloissa vielä lastenlapsillemmekin. EU-uskovaiset johtivat Suomen tälle
taantuman raskaalle tielle.

Hallituksen sinipunasilmät eivät ole vieläkään hurmiossaan auenneet todellisuudentajuisiksi, koska se on myynyt itsenä EU:lle ja pitää EU:ta isänmaanaan. Tarttes kyllä nyt tehdä jotain EMU-kiimaisia herättävää.

Petri Rautiainen

Siinä olisi jonkin verran toimenpiteitä, jotka pitäisi suorittaa, mitä edellä luettelit. Se todella vaatii suoraselkeäisyyttä eikä mitään keinottelevaa hallitusta EU:n hyväksi.

EU:n velkakriisin pahentuessa uhkaa nuorisotyöttömyys, joka Espanjassa on jo yli 50% ja Kreikassa melkein 60%. Pahentuessaan se leviää muihin maihin. Kun ihan nuorena jää työttömäksi, se uhkaa lamaannuttaa kokonaan ja menee toivo tulevaisuuteen.

Hallituksen tulokset ovat niin vähätteleviä, ettei niille anneta mitään painoarvoa. Niille ei merkitse mitään mikään muu kuin EU:n kehitys ja sen asioiden ajaminen. Moni on kuitenkin nähnyt kehityksen suunnan ja pystyy tekemää siitä oman johtopäätöksen kehityksestä.

Joskus aikoinaan puhuttiin ns. kestävästä kehityksestä. Mitä kestävää kehitystä tällainen on?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Petri Rautiainen. Suomi on jakaantunut brysselöityneisiin EU- uskovaisiin ja isänmaallisiin nationalisteihin. Edelliset ovat kansan suussa leimaantuneeet Suomi-luopioiksi sekä EU:n marioneteiksis/juoksupojiksi ja jälkimmäiset puolustavat perinteisiä koti-, isänmaa- ja uskontoarvojaan edellisten kvartaalitaloutta, narsismia, epädemokraattisuutta ja epäoikeudenmukaista harvainvalta-ajattelua (euroaristokratiaa/pankki-/rahavaltaa) vastaan.

Euromaita huijataan katteettomilla ja vakuuksettomilla bitti- ja virtuaalimaailman ilmakupla-rahoilla eli "myydään tyhjää tyhmille" keinottelujohdannaisilla.

Reaalimaailman rahat ovat harvainvallan jemmassa veroparatiiseissa ym. varmoissa kätköissä tai sijoituksissa. "Kriisit" ovat vain tekaistuja. Mitä varten ja mihin Suomenkin velkamiljardit ovat menneet? Ja EU kärttää tuon tuostakin kyltymättömästi lisämiljardeja "kriisimaiden avuksi". Ja tyhmät euromaat maksavat niin "mielellään". (Katso arvoista 27,1.2013 klo 21:15).

On pantava rahahanat kiinni tälle kusetukselle! EU:lle tämä on "kestävää kehitystä", mutta ei euromaille! EU-huijarit vastuuseen!

Petri Rautiainen

Ihan voisi julistaa sodan niille, jotka EU-maita ja niiden asukkaita huijaavat. Kirjoitin juuri blogin, jossa vertasin Suomera ja EU:ta pariin kehitysmaahan.

http://petrirautiainenpuheenvuorouusisuomifi.puhee...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset