*

karikilpio

Kokoomus sumuttaa äänestäjiä

Äänestäjä tiedätkö millaisen ovelan juonen  kokoomus ja kuntaministeri Virkkunen ovat keksineet, jotta  pienet kunnat saadaan ”voimakkaalla ohjauksella” pakkoliitoksiin? 


Samalla kavennetaan kansanvaltaa ja  taktikoidaan vaikutusvaltaa pois mm. keskustalta ja perussuomalaisilta ja yleensäkin syrjäseutujen asukkailta.  Siksi sulku pakkoliitoksille!


Esimerkiksi  kymmenessä kunnassa voi olla valtuutettuja  vajaa 400, mutta kun kunnat  yhdistetään, niin valtuutettuja saattaa olla päättämässä asioista vain 51 henkilöä.


Valtio on ottanut pikkukunnilta pois ne satojen miljoonien eurojen avustukset, joilla pikkukunnat ovat tähän asti hoitaneet velvoitteensa. Täten kiristämällä pikkukunnat on väkisin saatettu tilanteeseen, etteivät ne enää itse selviä velvoitteistaan määrävuoteen mennessä.  Maaltapako uhkaa niiden asukkaita. Siihen sinipuna todellisuudessa pyrkiikin.


Ja määrävuotena 2014 ilmoitetaan kylmästi velvoitteitaan  täyttämättömille pikkukunnille, että nyt niiden on pakko liittyä alueensa kuntaliitokseen, jotta asetetut velvoitteet tulisivat hyvin hoidetuiksi. Samalla pikkukunnilta viedään raa’asti itsenäisyys, äänivalta ja selviytymismahdollisuudet. Pikkukunta kesannoituu ja autioituu ”metropolin” takapihaksi.


Näin kelmillä keinoin valtiovalta, sinipunahallitus, kokoomus, km. Virkkunen ja monen kärjen sdp juonivat keskittämällä pikkukunnat pakkoliitokseen, vieläpä tiettyjä arkoja asioita salaamalla ja siirtämällä niiden päätökset kunnallisvaalien jälkeiseen aikaan.


Äänestäjä hyväksytkö keskittävän, kaksinaamaisen sinipunahallituksen kiristävää pakkoliitospolitiikkaa:  toisella kädellä  otetaan pois avustusmiljoonat ja toisella kädellä annetaan vähän roposia ja keppiä  pikkukunnille.  Taajamoiminen on sinipunan avainsana ja kuolinisku pikkukunnille. Hyväksytkö  metropolipolitiikan ja kuntien pakkoliitokset?


Samalla riistetään pikkukuntien asukkailta perustuslain mukainen yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus ja kavennetaan kansanvaltaisuutta.  Elävä maaseutu näivettyy.


Äänestäjä, Sinä päätät kotikuntasi lähipalvelujen kohtalosta ja itsenäisyydestä. Siksi nämä vaalit ovat kuntien kohtalonkysymys meille kaikille. Sulku sinipunan  megalomanisille, suuruudenhulluille pakkoliitoksille!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Onko kuntaministeri Virkkusen termi "voimakkaasta ohjauksesta" kuntaliitosasiassa synonyymi pakkoliitoksille?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Onko sekä kuntarakenne- että palvelurakenneuudistus torso jo syntyessään, kun oppositiopuuólueita ei annettu yhdessä vaikuttaa niihin? Onko tämä irvikuva demokratiasta ja aidosta parlamentarismista kuntaliitosasiassa?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Millainen kunta-ja palvelurakenne olisi optimaalinen Suomelle. Pystyykö hallitus sitä edes tiedostamaan? Vertaa Ranska , Saksa, Sveitsi, joissa on paljon kuntia eikä tarvita kuntaliitoksia, miksihän?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kuinka palvelut taataan kaikille kuntien asukkaille tasapuolisesti ja kohtuuhintaisesti välimatkoista riippumatta?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Peitelläänkö sosiaali-ja terveydenhuollon(sote)-asioiden ja vanhushoitolain alle muita tärkeitä palveluja vaalikeskusteluissa? Miksi, esimerkkejä salatuista!?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Koetko, että hallitus on keskinäisissä väittelyissä tahallaan unohtanut nuoret, eläkeläiset, vanhukset, työttömät, yrittäjät ym. "marginaaliryhmät"?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kannatatko pormestarimallia kuntien johtoon? Perustele!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Miksi kuntavaalit ovat nyt erikoisen tärkeät Suomelle? Perustele!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Vaikuttavatko eurokriisiin kärrätyt miljardit kuntien palvelutason huononemiseen ja siksi kuntien pakkoliitoshötkeisiin?

Käyttäjän mattiantero kuva
Matti Kyllönen

Hyviä kysymyksiä ja vastauksia, Kari Kilpiö. Kokoomus sumuttaa, mutta sitä taitavat yrittää tehdä kaikki puolueet.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Niin se taitaa olla Matti K.. eikä mikään puolue ole tilivastuussa antamistaan vaalilupauksista, -jipoista/-salailuista kuin seuraavissa vaaleissa. Jos silloinkaan.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Tulisiko kuntaliitos-/soteasiasta tehdä kansanäänestys, kun asia pitkittyy ja mutkistuu- nähtävästi yli kunnallisvaalien? Tai liitokseen kaavailtujen kuntien keskeinen äänestys?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Keskustan ja perussuomalaisten äänestäjien on näytettävä, että oli virhe jättää oppositio pois epäparlamentaarisesti kuntaliitosneuvotteluista.

Tämä kuvaa hyvin sinipunan epäkansanvaltaisia periaatteita.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Äänestäjä EI kuntien pakkoliitoksille, Kyllä kuntien väliselle yhteistyölle!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Suomen historia todistaa sdp/kokoomuksen maaseudun tappolinjan ja maaltapaon aiheuttajiksi . Haluatko saman suunnan jatkuvan kuntien pakkoliitosvehkeilyllä? Sanokaa sulku sille äänivyöryllä vaaleissa!

Toimivaa ja elävää maaseutuakin tarvitaan muulloinkin kuin loma-aikana.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Mikä on maan etu? Pelkkä taajamakeskeisyys vai toimivat kaupungit ja toimiva maaseutu? Pikkukunnat voivat hoitaa todistetusti paremmin taloutensa kuin nykyiset "velkametropolit" ,jotka haluavat pikkukunnat velan- ja veronmaksajikseen eli renkipojikseen.

Samalla viedään pikkukunnilta elinmahdollisuudet. ÄLÄ hyväksy sitä!

Sulku pakkoliitoksille! Äänestäjä Sinä päätät nyt kuntien tulevaisuudesta!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Äänestäjä haluatko suurkuntien velkojen ja verojen maksajaksi ja äänettömäksi "yhtiökumppaniksi"?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kokoomus ja sdp eivät pysty päättämäämään tärkeimmistä asioista ja siirtävät päätökset vaalien jälkeiseen aikaan tai seuraavalle hallitukselle, etteivät menettäisi gallupmenestystään. MUTTA...

Päättämättömyys näkyy kuitenkin läpi ja saattaa kostautua jo nyt vaaleissa yllättävästikin.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Ennakkoäänestys päättyy tänään. Äänestä sulkua kuntien pakkoliitoksille.

Pakot kuuluvat diktatuuriin ja autoritääriseen johtamistyyliin. Kuitenkin Suomen sanotaan olevan demokraattinen valtio. Onko niin, on eri asiaa!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Inflatorisella "hyvinvointivaltiohöpötyksellä" ei vaaleissa juhlita eikä kuntia pelasteta!

Eurokriisiin kärrätyillä miljardeilla on Suomesta tehty Pahoinvointivaltio monen sukupolven ajaksi. Niillä miljardeilla olisi säilytetty tuo hyvinvointivaltio taatusti eikä tarvitsi pohtia leikkauksia ja kuntaliitoksia. Syntipukit löytyy sinipunahallituksen johdosta.

Haluatko Suomen velkaantumisen yhä jatkuvan konkurssiin asti? Eurokriisi vaikuttaa siten myös kuntien kassaan. Sulku velanotollekin!

EKP:n kassaholvi on pohjaton kuin Kankkulan kaivo.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Nykysaavutuksiin katsoen kokoomus ei ole Suomen Uudistaja vaan Taannuttaja eikä demarit saa hyvinvointia pelkästään puhumalla. Teot puhuvat puolestaan!

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Nyt jos koskaan on poliittisen muutoksen aika Suomessa!!! Sinipuna on näyttänyt "isänmaallisuutensa" ja kykynsä koko kansalle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset